Aloittelin viime perjantaina tutkailemaan mallia The gardener-sukista, mallin olen ottanut jostakin blogista aiemmin, yleensä kirjoitan printtiin blogin osoitteen jotta voin myöhemmin laittaa siihen linkin mutta nyt ei näin olekaan tapahtunut. Näinkin sukat jossakin sivulla äskettäin ja päätinkin toteuttaa mallin ihan kokeeksi vaan.

Taas ovat kuvan värit aivan pielessä mutta jos avaat linkin malliin niin sukkien väri on aivan sama kuin siinäkin.

Lankana Gjestal Silja, väri 341, puikot nro 2 1/2. Ohje löytyy täältä, näyttää monimutkaiselta, mutta ei kuitenkaan sitä ole. Lankaa varasin kolme kerää ja sukkiin kului 120g, neuloin kyllä teräosan tarkoituksella vähän napakanpaa. Sukka aloitetaan varpaista ja oli myös minulle ensimmäinen näin toteutettava sukkaneule. Ensin neuloin mallitilkun Siljasta sileää neuletta ja laskin kerroslukua tuumalle, sattuikin varmaan kohdalleen, koska sukista tuli aivan sopivat, n kokoa 38. Hauskuutena silmukoiden lisääminen kantapäätä varten, aloitetaan jalkapohjan puolelta keskeltä. Muuten toteutin mallin paitsi, että lisäsin pohkeen puolelle kantapään jälkeen kaksi ylimääräistä nyppykuviota mallissa olevan kahden päälle, näin sain muutaman sentin pidemmän varren kuin mallissa.

Tässä säären etuosan kuvio mikä alkaa hetikohta kärkilisäysten jälkeen. Sukan suun reunus neulotaan erikseen varren silmukoihin samalla yhdistäen, sievä ja helppo.

Myös takana, pohkeessa olevasta hämähäkistä nappasin kuvan, mutta mitenlie käsi heilahtanut ja oli aivan suttuinen kun sitä koneelta lähenpää katselin, enkä ottanut siitä kuin yhden kuvan. No osa ötökästä näkyy sukan sivukuvassa ja mallissa kokonaan.

Tämä oli mukava työ, että aloittelen tässä sivussa hetimiten toista samanlaista sukkaparia vaikka taidan kyllä vaihtaa väriä välillä. Kannustankin villasukan ystäviä kokeilemaan tätä mallia, neuleessa on se hyvä puoli, että jos ei olekaan mun juttuni niin työn voi laittaa purkuun ja langan käyttää aina uudelleen.